2030-luvun nuoret asuvat urbaaneissa kylissä
Aalto-yliopiston opiskelijat ideoivat NAL Asunnoille nuorten tulevaisuuden tarpeisiin vastaavia koteja.
Syksyllä järjestetyllä Space in Practise -kurssilla Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin opiskelijat saivat haasteeksi suunnitella uudenlaisia asumisratkaisuja nuorten tulevaisuuden tarpeisiin. Opiskelijoista muodostetut suunnittelutoimistot ideoivat kurssin aikana, miten NAL Asuntojen Malmilla sijaitseva, vuonna 1992 rakennettu talo ja etenkin sen soluasunnot voitaisiin päivittää vuoteen 2035. Tavoitteena oli myös lisätä asumisen viihtyvyyttä, yhteisöllisyyttä ja asuntojen vuokrattavuutta.
Opiskelijat kehittivät kurssin aikana neljä erilaista suunnitelmaa tulevaisuuden asumisratkaisuksi. Kokonaisvaltaisissa konsepteissa ei keskitytty pelkästään talon fyysisiin tiloihin, vaan innovatiivisia ratkaisuja kehitettiin lisäksi piha-alueille sekä asukkaiden toimintaan.
Kurssin lopuksi NAL-yhteisön ammattilaisista koostunut tuomaristo valitsi voittajakonseptin.
Jakamisella ekologisesti kestävää ja yhteisöllistä asumista
Kurssitöissä innovoitiin ratkaisuja muuttuviin asumisen ja työnteon tarpeisiin. Asumiskustannusten nousun ja ekologisesti kestävämmän elämäntavan myötä henkilökohtaisen tilan määrä tulee pienenemään ja asumiselta kaivataan yhä enemmän jakamista. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, vaan esimerkiksi huonekaluja voi vuokrata ja erilaiset työkalut voivat olla yhteisiä. Tarpeiden muuttuessa lisää tilaa voi tarvittaessa vuokrata.
2030-luvulla yhä useampi ihminen työskentelee joustavasti, mikä näkyi useiden konseptien yhteistyöskentelytiloissa. Tilojen tulee myös soveltua muuttuviin tarpeisiin: sama tila voi muokkautua niin joogastudioksi, yhteiseksi olohuoneeksi kuin työskentelytilaksi. Jakaminen ja yhteisöllisyyteen rohkaisevat tilaratkaisut auttavat lisäksi vähentämään yksinäisyyttä, minkä on arvioitu lisääntyvän tulevina vuosikymmeninä.
Urbaani kylä kokoaa naapuruston yhteen
Tiukan kilpailun parhaasta konseptista voitti Anni Vigrenin, Piia Jalkasen, Shreya Kembhavin ja Hemmo Honkosen Studio Roots työllään Urban Village. Tuomaristo kiitteli etenkin konseptin selkeyttä ja kohderyhmän erinomaista huomioimista.
Urban Village -visiossa talo ei ole vain sen asukkaiden, vaan myös koko naapuruston käytössä. Tiloja ja tavaroita voi jakaa niin talon kuin ympäröivän korttelinkin asukkaiden kesken. Talo voi myös toimia naapuruston tapahtumien ja aktiviteettien keskuksena.
Studio Rootsin konseptissa vakuuttivat tilojen lisäksi niihin suunnitellut toiminnot.
”Jos halutaan yhteisöllistä tilaa, mutta tilalla ei ole suunniteltua merkitystä, se on vain tila, jota ei käytetä. Joten on tärkeää, että kun tila annetaan asukkaiden käyttöön, sille on suunniteltu toimintoja, joita siellä tehdään.”, Studio Roots perustelee ratkaisujaan.
Yhteistiloja suunniteltaessa on tärkeää myös miettiä, että miten tilojen käyttö toimii sujuvasti käytännössä. Studio Roots ratkaisi ongelman ideoimalla talolle oman nuoren managerin, jonka tehtävänä on organisoida yhteistilojen vastuullista käyttöä.
Studio Roots piti tulevaisuuteen suuntautuvaa tehtävänantoa mielenkiintoisena.
”Tulevaisuuteen katsova suunnittelu oli uutta. Oli kiinnostavaa tutustua tulevaisuuden näkymiin ja sen perusteella tehdä projekti.”, ryhmän jäsenet kommentoivat.
Yhteistyöllä innovatiivisia asumisratkaisuja
Kurssi järjestettiin monen toimijan yhteistyössä. Mukana olivat Aalto-yliopisto, NAL Asunnot, NAL sekä Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot.
Space in Practise-kurssin kohokohtia olivat viikottaiset kokoontumiset, joissa opiskelijat toivat töitään kommentoitavaksi muille opiskelijoille, kurssin ohjaajille sekä NAL-kentän toimijoille. Myös NAL Asuntojen asukkaat saivat äänensä kuuluviin opiskelijoiden järjestämissä työpajoissa.
Kokemukset kurssista olivat puolin ja toisin erittäin positiivisia. Opiskelijat pääsivät työskentelemään oikean asiakkaan kanssa ja asumisen ammattilaiset saivat tuoreita ideoita tulevaisuuden kotien rakentamiseen.
”Tämä oli jälleen kerran meille hieno oppimiskokemus. On uskomatonta nähdä miten lyhyessä ajassa lahjakkaat opiskelijat kehittävät upeita ja samalla realistisia konsepteja sekä työstävät suunnitelmiaan.” toteaa NAL Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Samuli Killström”.
”Yhteistyö NAL-toimijoiden kanssa on opiskelijoille hieno mahdollisuus laittaa oppimansa käytäntöön ja kehittää innovatiivisia tulevaisuuden asumisratkaisuja. On tärkeää, että nuorten tulevaisuuden asumista pääsevät kehittämään opiskelijat, jotka ovat itsekin nuoria.”, kommentoi kurssin vetäjänä toiminut Marco Rodriguez Chavez Aalto-yliopistosta.
Kurssi on tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain. Kurssin ideoita ja konsepteja tullaan hyödyntämään NAL Asuntojen tulevaisuuden rakennusprojekteissa sekä olemassa olevien kohteiden modernisoinneissa.