Johanna Saarela NAL Asuntojen uusi kiinteistöjohtaja
Johanna Saarela aloitti NAL Asuntojen uutena kiinteistöjohtajana huhtikuun alussa.
Saarela vastaa NAL Asuntojen rakennuttamisen ja ylläpidon kokonaisuudesta. Työhön kuuluu niin uusien kohteiden rakennuttamisen suunnittelua, kilpailuttamista ja valvontaa kuin olemassa olevan kiinteistökannan kunnon seuraamista, korjausrakentamisen suunnittelua sekä valvontaa. Kiinteistöjohtajan tehtävä on NAL Asunnoilla uusi.
Saarela siirtyi NAL Asunnoille Asuntosäätiöltä asuntorakentamisen projektipäällikön tehtävistä. Hän on työskennellyt aikaisemmin urallaan yli kymmenen vuoden ajan useissa rakennusliikkeissä vaihtelevissa työtehtävissä. Vuoden 2012 jälkeen Saarela siirtyi rakennuttamistehtäviin ja on toiminut niiden parissa siitä lähtien.
”Kiinteistöjohtajan tehtävä on toimintojemme kannalta erittäin keskeinen ja kriittinen. Johanna vakuutti meidät laajalla kokemuksellaan työmaaoloista aina hankevastuuseen asti sekä hankintaosaamisellaan. Lisäksi hänen kilpailuhenkinen ja rauhallinen persoonansa teki lopullisen vaikutuksen tiimimme.” , toteaa NAL Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Samuli Killström tyytyväisenä.
Yhä useammalle nuorelle mahdollisuus kohtuuhintaiseen kotiin
Saarelaa innostaa uudessa työpaikassaan organisaation ketterä koko ja sen mahdollistama kehittyminen. Toimeltaan hän odottaa haasteita ja uuden oppimista.
Työsarkaakin riittää, sillä NAL Asuntojen tavoitteena on rakentaa seuraavan viiden vuoden aikana pääkaupunkiseudulle vähintään 400—500 uutta kohtuuhintaista kotia.
”Viime vuosina lisääntyneet hakijamäärät kertovat, että kysyntä kohtuuhintaisille asunnoille on valtava. Meidän tarvitsee rakentaa yhä enemmän, koska nuoret tarvitsevat kohtuuhintaisia koteja.”, Johanna Saarela kertoo.
Vuokralla asuminen on monelle entistä houkuttelevampi vaihtoehto.
”Yhä useampi nuori asuu vuokralla, eikä välttämättä edes haaveile omasta omistusasunnosta. Pääkaupunkiseudulla asunnon ostaminen ei ole kovinkaan monelle nuorelle edes mahdollista asuntojen hintojen ollessa niin korkeita.”
”NAL Asunnot pystyy tarjoamaan nuorille vakaan, pitkäaikaisen ja kohtuuhintaisen vuokra-asunnon hyvällä sijainnilla. Nuoret voivat pisimmillään asua asunnoissamme jopa 15 vuotta ja toisaalta nuoret ovat vapaita muuttamaan elämäntilanteen muuttuessa nopeastikin. Kun asuminen on nuorelle vakaata ja helppoa, he voivat keskittyä kaikkeen muuhun tärkeään elämässään.” , Saarela kertoo.
Lisätietoja:
Kiinteistöjohtaja Johanna Saarela, puh. 09 7745 3620, johanna.saarela@nalasunnot.fi
Toimitusjohtaja Samuli Killström, puh. 050 420 39 64, samuli.killstrom@nalasunnot.fi
NAL Asunnot Oy on yleishyödyllinen yhtiö, joka rakennuttaa ja vuokraa kohtuuhintaisia koteja työssäkäyville ja työelämään hakeutuville nuorille aikuisille. Yhtiö omistaa yli 2000 asuntoa pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa, joissa kohtuuhintaiselle vuokra-asumiselle on kysyntää. Yhtiön omistaa nuorten asumisen valtakunnallinen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto ry (NAL). NAL Asunnot rakentaa kaikki kohteensa korkotukilainoituksella sekä valtion erityisryhmien investointiavustuksilla.