NAL Asuntojen uusi toimitusjohtaja aloittaa 01.07.2024

NAL Asunnot Oy:n hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi Anna Kulkin.

Anna siirtyy tehtävään Taaleri Kiinteistöt Oy:n kiinteistövarainhoidon johtajan ja salkunhoitajan tehtävästä. Aiemmin Anna on toiminut mm. SATO Oyj:n ja Avara Oy:n palveluksessa ja hänellä on erittäin laaja osaaminen asuntoliiketoiminnasta kattaen esimerkiksi kohteiden ostamista, myyntiä sekä kohteiden hallinnointia ja kehittämistä. Lisäksi Annalla on johtamiskokemusta lähes 10 vuoden ajalta. Kulkki aloittaa uudessa toimessaan maanantaina 01.07.2024.

Monipuolisen työkokemuksen lisäksi kiinteistötalouden diplomi-insinöörin koulutus luo syvällistä ymmärrystä kiinteistömarkkinoista.

”On hienoa saada Annan osaaminen NAL Asuntojen käyttöön. Annan ymmärrys toimialastamme sekä näkemykset yhtiön toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta tekivät vaikutuksen. Odotamme hallituksessa tulevaa yhteistyötä tyytyväisin mielin.” – Anniina Horto, hallituksen puheenjohtaja

NAL Asuntojen uutena toimitusjohtajana Anna haluaa olla mukana kehittämässä nuorten hyvän asumisen edellytyksiä. Vapaa-aikansa Anna viettää muun muassa lukien ja tanssien. 

 ”Olen todella innoissani päästessäni mukaan NAL Asuntojen huippuporukkaan johtamaan ja kehittämään yhtiötä edelleen. NAL Asuntojen tarkoituksena on, että jokaisella nuorella on koti, josta käsin voi rakentaa hyvää elämää. Erityisesti tässä ajassa oman kodin merkityksellisyys nuorille korostuu entisestään.” – Anna Kulkki, NAL Asuntojen tuleva toimitusjohtaja

NAL Asuntojen väki haluaa myös lämpimästi kiittää vt. Toimitusjohtaja Jaakko Ruokolaa hänen antautumisestaan ja työpanoksestaan yhtiön eteen.

”Kiitos jo tässä vaiheessa myös vt. toimitusjohtajalle Jaakolle, joka palaa vahvistamaan hallituksen kokoonpanoa Annan aloittaessa toimitusjohtajan tehtävässä.” – Anniina Horto, hallituksen puheenjohtaja

Odotamme innolla yhteisen matkamme alkua Annan kanssa!

Lisätietoja:

NAL Asuntojen hallituksen puheenjohtaja Anniina Horto

anniina.horto@nal.fi
045 137 9023

Väliaikainen toimitusjohtaja Jaakko Ruokola

jaakko.ruokola@nalasunnot.fi
044 511 7307